Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

Kohta viikko arkea takana reissun jälkeen ja nyt pitäisi vähän kerätä ajatuksia siitä, mitä jäi mieleen... Niin paljon tuli nähtyä ja koettua, että on vaikea pukea sitä sanoiksi. Kaikki aistit oli niin virittäytyneitä koko reissun ajan:
näkö, kuulo, haju ja maku. Kaikkea oli. Ja runsaasti.

 Valokuvia tuli otettua reilut 1100 ja puhelimella otetut vielä päälle. Ja nämä on siis vain koneelle siirretyt kuvat, ennen sitä poistin jo ainakin toisen mokoman. Kun äsken päivitin matkakuvia faceen, oli todella vaikea valita mitä sinne laittaisi. Positiivinen runsaudenpula.

Voin sanoa, että oli elämäni reissu. En epäile, etteikö joku tuleva voisi tätä ohittaa ja monta erilailla mieleenjäävää matkaa on koettu, mutta kuitenkin. Meille sopi se, että osa oli "ohjattua" kiertämistä ja osa oman aikataulun mukaan menemistä. Samoin se,

 että osa matkasta oltiin kaksin, mutta kun (tai ehkä ennen kun...) toisen naama alkoi kyllästyttää, niin saatiin ihan huippua seuraa. Kiitos vielä kerran Goan osuudesta Annikalle & Kimmolle sekä "kolmiosta" Hannelelle & Markulle.

Vältyttiin sairastumisilta, vaikka kaikki sanovat, että "Delhi belly" tulee kaikille. Ei syöty maitohappokapseleita, mutta käsidesiä yritettiin käyttää. Syötiin etenkin viime päivinä katukeittiöissäkin ja salaattia, jäätelöä ym. kiellettyä jo alkumatkasta. Näin optimistina voi mennä pienellä riskilläkin. Ei taidolla, vaan tuurilla.

Muutenkaan ei tullut isompia kommelluksia tai haavereita. Petrin putoaminen riksan kyydistä oli suurin "läheltä piti" eikä siinäkään käynyt kuinkaan. Edes ensiaputaitoja ei päässyt kokeileen... Pieniä aikatauluongelmia taksien kanssa ja "kädenvääntö" villan omistajan kanssa, kuuluu asiaan. Ilmeisesti emme tulleet suuremmin vedätetyksikään. Tai ainakin se tehtiin sitten niin hyvin, ettei edes tähän päivään huomattu :)

Rahaa kului vähän. Peruseläminen on Intiassa halpaa. Goalla kaikkiin päivän ruokiin ja juomiin (aamupala oli hotellista) meni kahdelta yleensä n. 20€, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Hotellimme Goassa ja Delhissä oli hinnaltaan 30€-60€ / yö. Huomattavasti halvemmallakin pääsee, toki myös kalliimmalla. Delhissä parhaat hotellit ovat täysin Suomen hinnoissa. Me haettiin kestitasoa (ja -hintaa), hyvää sijaintia, keskenään erityyppisiä ja tripadvisorissa kehuttuja. Kiertomatkan hotellit oli
hyvätasoisia neljän tähden (vai olikohan Crowne Plaza viiden?) hotelleja.

Hyvin valittuja ja nautittiin, mutta "perushuttu" sopii meille paremmin. Hotellihuoneessa oltiin todella vähän. Yö nukuttiin ja tunti iltapäivällä, siinä se oli.

Tema-matkojen kierto oli hyvin järjestetty. Opas Outi Mömmölle erityismaininta! Aikataulu oli tiivis, mutta ei se haitannnut, kun tiesi että Goassa aurinkotuoli odottaa.

Tavaraa oli sopivasti. Tai itseasiassa sen verran liikaa, että yhtä farkkuhametta en käyttänyt kertaakaan. Jos menisi vain Goaan, niin pelkällä repulla pärjäisi loistavasti. Rommit kyllä pitäisi sitten jättää ostamatta. Delhiä ajatellen paras varustus oli farkut ja toppatakki. Ranthamboren tiikerisafarilla oli yllättävän kylmä aamusta, siellä oli päällä kaikki. Siis todellakin kaikki. Goassa ei taas koko aikana tarvinnut pitkähihaista asuntoveneretken aamua lukuunottamatta. Meitä suosii aina sää!

Vieläkään ei saatu Intiasta tarpeeksi. Mieli haikailee seuraavaksi etelä-Intiaan ja matkaseuraakin on jo luvassa. Ellen sitten ehdi ensin reppureissuun Goaan, sinnekin vähän seuraa jo kyselin.

Goa oli muuttunut paljon sitten vuoden 1996. Kaikkea oli enemmän. Ihmisiä (etenkin venäläisiä), ravintoloita, hotelleja, liikennettä... Lehmiä taisi olla saman verran. Pohjois-Goa on jo ehkä liiankin kansoittunutta. Etelä-Goa oli rauhallisempaa eli sen puolesta mukavampaa, mutta osaksi vähän liian pelkkää turistialuetta, paikallista elämää ei paljoakaan. Taksikanta Goassa oli uudistunut täysin ja suurin osa oli nyt ihan tavallisia autoja, eikä pikkupakuja tai tuktukeja. Tällä kertaa ei yksikään taksi hajonnut altamme, bussi onneksi sensijaan kerran (Delhissä), jotta pysytään tilastoissa.

Moni kysyi, että näkikö siellä paljon kurjuutta. Siihen on todella vaikea vastata. Jos kuvia katsoo, niin kurjuutta, köyhyyttä, likaa, roskaa - kaikkea löytyy. Lehmät, siat ja lapset kaikki sulassa sovussa. Mutta kuitenkin näytti siltä, että ihmiset ovat melkein tyytyväisempiä kuin me täällä länsimaissa. Mikä tässä elämässä on sitten tärkeää ja mitä se on, se onni?

Pääsääntöisesti ihmiset Intiassa oli aidosti ystävällisiä ilman turhaa pokkurointia tai esittämistä. Ehkä ainoa mikä ärsytti, oli korkeatasoisimpien hotellien henkilökunta. Ihan kuin heille olisi kerrottu kuinka tulee esittää ystävällistä länsituristille ja aitous loisti poissaolollaan. Turha pokkurointi on omasta mielestäni kaikkein ärsyttävintä. Jos sanon, että voimme viedä laukkumme itse "no problem", se tarkoittaa, että VOIMME VIEDÄ LAUKKUMME ITSE! Myös hissin nappia osaamme painaa ihan itse eikä hissin ovien sulkeutuessa tarvitse kumartaa. Siis meille. Joku muu voi siitä tykätä eli ehkä heidän on parasta jatkaa. Ja minun vaan kestää. Bambumajassa oli onneksi juuri sopivan rentoa toimintaa.

Lopuksi voi vielä kehua Turkish Airlinesia ja Spicejetiä. Ei moitteen sanaa kummastakaan. Hinta-laatu suhde kohdallaan.

Kotiin oli kiva tulla, mutta en silti halunnut että reissu loppuisi. Ristiriitaista. Nuppua oli ihana nähdä ja kuulla, kuinka hienosti oli pärjännyt. Kiitos tukijoukoille ja hatunnosto pojalle. Vaikka lellinyt olenkin, niin en sentään vallan pilannut :)

Kiitos kaikille blogia seuranneille ja kommentoneille. Ja ystäville ja huipuille työkavereille <3 Nyt vaan uusia reissuja suunnittelemaan! Ehkä täytyy pitää blogia tuleviltakin reissuilta, koska (valitettavasti) tuntuu että tähän jää ihan koukkuun.
PS. Kylläpäs kuvat taas näyttää huitelevan minne sattuu...

Kotia kohti

Viimeinen ilta Intiassa ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska ajattelimme nauttia viimeisen kerran hyvää intialaista ruokaa, Kingfisherit ja mennä aikaisin nukkumaan. Hotellin ravintolaa oli paljon kehuttu, joten valitsimme sen. Ravintola oli iltapäivällä "konferenssin" vuoksi suljettu, mutta aukeaisi seitsemältä. Sopii meille. Menimme hieman ennen kahdeksaa ovelle, mutta konferenssi vain jatkui "puolen tunnin päästä se loppuu, soitamme sitten huoneeseen" sanoivat respassa. Kun kello lähestyi yhdeksää eikä soittoa kuulunut, painuimme lähikadun hulinaan ja löysimme.... KFC:n. Ei niin intialaista eikä Kingfisheriä, mutta mahat tuli täyteen. Tapoin katseellani mennessäni hoteelin respan väen "forget about your restaurant". Ja nukkumaan.

Herätys oli 3:20 ja puolityhjän Delhin läpi taksilla rauhalliselle lentoasemalle. Pitihän siellä pari lappua täyttää ja ottaa leimaa vähän sinne ja tänne, mutta hyvin kaikki sujui. Sitten turkkilaisille siiville kohti Istambulia. Taas syötiin juhlavasti "oikeilla" aterimilla maukas ruoka (otimme nyt non-veg). Kolme tuntia odottelua ja vielä viimeinen etappi Istanbulista Helsinki-Vantaalle, kaikki ongelmitta. Kassikin löysi perille. Painoi sentään 20kg. Olisko rommipulloilla osuutta asiaan? Mitään tuliaisia ei tuotu kenellekään, ei edes Nupulle. Ei tainnut olla yllätys kenellekään.

Nyt on jo oma auto alla (kiitos Akille) ja Petri suuntaa sumun keskellä kohti kotia. Vähän on samanlaista sään puolesta kuin Delhissä aamuyöllä, pari astetta vaan lämpöisempää siellä. Vielä pitäis keksiä mitä sitä iltapalaksi laittaisi. Ihan ahdistava ajatus, kun ei ole tarvinnut yli kolmeen viikkoon kokata yhtään mitään! Täytyy varmaan palkata kokki.

Riksakyytejä vanhassa Delhissä ja muutama nähtävyyskin

 Aamulla ostettiin taas metroon turistikortit päiväksi ja melko tyhjässä metrossa matkattiin vanhaan Delhiin. Olimme jälleen kerran ainoat turistit koko metrossa ja pienoinen nähtävyys. Pienen mietinnän ja tinkaamisen jälkeen hypättiin polkupyöräriksaan ja poika sotki sen minkä jaloistaan pääsi ja vei meidät Red fortin eteen. Kyyti maksoi 60 senttiä, olimme kaikki tyytyväisiä. Linnoitus on rakennettu 1600-luvulla punaisesta hiekkakivestä, mutta se on huomattavasti huonommassa kunnossa kuin Amberin linnake Jaipurissa. Menneen mahdin ja kauneuden kyllä aisti. Saimme kierrellä alueella melko rauhassa, mutta poistullessa jono lippuluukulle oli melkoinen. Aikainen lintu madon nappaa.

Otimme taas polkupyöräriksan, kun sain tingittyä 200 rupiasta 60:een ja poika vei meidät ensin pitkin Chandni Chowkia, vanhan Delhin pääkatua, ja sitten pikkukujia pitkin Jama Masjid moskeijan ohi metroasemalle. Sitä matkaa ei voi edes sanoilla kuvailla... Todella Elämää isolla E:llä. Vauhdista napsittiin kuvia sen minkä ehdittiin ja uskallettiin. Kännykkää en uskaltanut kassista siinä vauhdissa esiin kaivaa, joten ne "matkakuvat" saa katsoa Ifolor-kirjasta.

Metrolla menimme katsomaan Qutab minaria, 72 metriä korkeaa minareettia, joka on rakennettu 1200-luvulla. Alueella oli paljon vanhoja rakennuksia, moskeijoita ja osin raunioitakin sekä upea puisto. Paikallisille pääsymaksu oli 10 INR ja turisteille 250 INR. Oli siinä se etu, että valkonaamana lippuluukulle ei tarvinnut jonottaa (oma luukku) ja turvatarkastus oli sekunnissa ohi.

Kokeiltiin nyt tällä matkalla mopo tuktukia, kun se taisi olla ainoa kulkuneuvo, mitä ei ole vielä kokeiltu, jos helikopteria ei lasketa. Tuktuk vei meidät metroasemalle ja laiskana miehenä kuski ei tietysti kiertänyt kääntöpaikalle, vaan ajaa suhautti sata metriä vastaantulevien kaistalla. Ja vastaantulevaa liikennettä todellakin oli!!! Täällä Delhissä, jos suurimmilla teillä on 4 kaistaa, niin siihen mahtuu ainakin 7 autoa rinnan sekä mopot väliin ja vielä muutama pientareelle polkupyörien kanssa.

Poikkesimme Dilli Haatin markkina alueella, jonne jo viime kerralla yritimme. Nyt oli paikka auki ja myynnissä jos jonkinlaista tavaraa. Yllättävän rauhassa siellä sai kuitenkin kävellä, hyvä niin. Mitään ei tietenkään ostettu, mutta syötiin paikallista ruokaa alueen ruokakojuista. Matkalla hotellille poikkesimme vielä jättämään jäähyväiset Connaught placelle ja Petri otti pitkästä aika päivän jäätelönsä.

Nyt katsellaan telkkarista miesten viestihiihtoa, mutta täytyy sanoa että ei montaa kertaa ole televisiota avattu tämän matkan aikana. Ja ei siellä bambumajassa nyt tietenkään edes ollut telkkaria. Ainoa mitä telkkarista kaipaan on suosikkini Koko Ruotsi leipoo. Illalla vielä syömään, tavarat kassiin ja lähtö hotellilta 4:00. Kotia kohti monta kokemusta rikkaampana. On tässä tässä sulateltavaa pitkäksi aikaa - Incredible India <3

Bikinit vaihtui toppatakkiin

Aamulla ehdittiin tehdä vielä reilun tunnin kävely Mobor beachilla, käytiin Cavelossimissa saakka. Nyt oli ensimmäinen pilvinen päivä eli Goakin suri sitä, että meidän täytyi lähteä. Taksia piti taas odottaa ja se sekä kuskin ja taksin vaihto kesken ajon ja asfalttityömaa lisäsivät vähän intesiteettiä reissuun.

Tämä lento oli vielä mielenkiintoisempi kuin edellinen Spicejetin lentomme. Nyt edessämme istui ainakin 100 vuotias pappa, kuuro ja muutenkin hutera. Kesken nousun lähti kopistelemaan vessaan ja jäi lukkojen taaksekin hetkeksi. Mummo meni pelastamaan ja kohta jo vessaa siivottiin. Vieressäni istui intialainen mies, joka silmin nähden pelkäsi lentämistä ja hikoili niin, että ei olisi rexonakaan auttanut. Teki onneksi ristinmerkin ja taisi rukoillakin osan matkaa, joten ihan turvallisesti lento sujui. Taas porukka avasi turvavyöt heti, kun koneen pyörät kosketti kiintorataa ja ryntäsi käytävälle turvavyö-kylteistä huolimatta. Kiinnitin myös huomiota, että intialaisilla on ihan hirveästi käsimatkatavaroita. Esim. lentolaukku, kaksi rantakassin tapaista kassia, käsilaukku ja muovikassi on ihan perustavarat.

Neljän jälkeen tuktiin Delhin ruuhkiin ja taksilla Metro View hotelliin Karol Baghiin. Petri ei ihan heti uskonut, että alue on vähän parempaa aluetta. Sen verran epäilyttävä oli hotellikatu. Itse hotelli on ihan OK, kaukana luksuksesta mutta vessa toimii, on vessapaperiakin, hyvä sänky ja vähän lämpösempää kuin ensimmäisessä Delhin hotellissa.

Tehtiin pieni iltakävely lähistöllä ja kuinka ollakaan - 50 metriä hotellista oli valtavan pitkä ostoskatu täynnä jos jonkinlaista kauppaa: kenkiä, laukkuja, vaatteita ja etenkin miesten upeita koristeltuja häävaatteita. Syötiin oikein Mäkkärissä, kun ei kummankaan ollut nälkä. Täällähän ei BigMaceja ole, kun ei syödä sikaa eikä nautaa, mutta ihan reilusti maustetut kanapurilaiset syötiin. Kaksi kana-ateriaa maksoi 210 INR eli n. 2,5€.

Huomenna olisi tarkoitus hypätä metroon, kun asema on ihan vieressä, ja suunnata katsomaan muutama nähtävyys. Lisäksi pitää tehdä netissä lähtöselvitys Turkish Airlinesille maanantai aamun aikaista lähtöä ajatelle. Kylmä täällä Delhissä on öisin eli kiitettiin taas itseämme, kun olimme hankkineet kevyttopat tänä talvena.

Viimeinen päivä auringossa

 Yö meni hyvin bambumajassamme. Alkuyöstä joku soitti musiikkia tuutulauluksi, mutta sitten tuli hiljaisuus. Aamuyöstä alkoi lintujen laulu ja harakkojen rääkyminen, vähän myöhemmin hiekkaa nostavan proomun äänet ja koirien haukunta. Hyvin kyllä nukuttiin molemmat.

Aamulla olimme jo rannalla kävelyllä ennen kaikkia muita kuten kuvasta näkyy. Muutenkin tämä ranta on todella rauhallinen. Muutamia turisteja kilometrin päässä sijaitsevasta Leela luksushotellista kävelee rantaa pitkin sekä rantavalvojat kävellen ja välillä jeepillään. Leela hotellissa näkyy olevan omat vartijat ja muutenkin suuren maailman systeemit: yli 200 huonetta, keinolaguunit, useita ravintoloita ym. Jos luksuksesta tykkää, niin varmaan upea. Mutta meille maalaisille sopii bambu paremmin.

Aamupalan, lounaan ja kohta päivällisen söimme tutussa Blue Whale shackissa. Petri tilasi jo illaksi valmiiksi tiikerirapuja viimeisen Goan illan kunniaksi. Hakevat ne kuulemma markkinoilta Margaosta. Tässä vieressäkin on joen puolella satama ja aika ison näköiset  systeemit, mutta ihme kyllä ainakaan rapuja ei haeta sieltä. Kävimme eilen illalla kävelyllä ihmettelemässä kalastusaluksia.

Tänään aloitin vasta loman ensimmäisen kirjan lukemisen ja pääsin Wallanderia lähes 300 sivua. Tällä lomalla on ollut niin paljon näkemistä, että aikaa on tarvittu asioiden sulatteluun, eikä niin vaativaan kuin dekkari, ole pystynyt keskittymään. Vanhoja lehtiä oli mukana pino ja ne on kyllä kaikki jo luettu ja hävitetty. Nyt tiedän kaikki vanhat juorut ja menneen syksyn muodin. Sain myös hyviä joululahjavinkkejä (jos siis ostaisin). Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huomenna ehditään vielä aamulla kävelylle, sitten pakataan rantarätit kassin pohjalle (ja Old Monkey rommia niin paljon kuin laki sallii, joka on siis vähän) ja lennetään Spicejetillä Delhiin. Lämmintä pitäisi olla päivällä 20, mutta yöllä alle 10. Toivotaan että hotellissa tarkenisi paremmin kuin viimeksi. Ainakin on eri hotelli.

Ihanaa ystävänpäivää <3

Päivitys bambumajan terassilta

 Eilen illalla yritimme mennä syömään tiibettiiläiseen ravintolaan Calanguteen, mutta korvat olovat kovilla ja mieli ristiriitainen, kun tiibettiläisessä ravintolassa soi Abba. Otettiin kuitenkin ruokalistat, mutta kun alkoi Boney M soimaan, niin otettiin myös jalat alle. Vaihdettiin Souza Loboon. Kannatti. Ainoan kerran tämän loman aikana tuli kyynel silmään, kun halasimme ja hyvästelimme Annikan ja Kimmon. Mutta yhteisiä matkoja odotellessa :)

Aamulla taksiin ja 1,5 tunnin kuluttua olimme etelä -Goassa Cavelossimissa, Mobor beachilla. Ja mikä valtava ero Calanguten hulinaan, ruuhkaiseen rantaan, markkinameininkiin. Tämä on todella

rauhan tyyssija.

 Bamboo house Goa eli kymmenen bambumökkiä on rakennettu joen ja meren yhtymäkohtaan niemen kärkeen. Rannassa on reilut kymmenen aurinkotuolia, Lonely Planetinkin suosittelema shack Blue Whale ja muutama koira. Seitsemän niitä taitaa olla. Seurasimme koirien haukkumista ja toden totta: koirat haukkuvat vain paikallisille, ei lainkaan meille vaaleille turisteille. Suurimman osan aikaa ne nukkuivat aurinkotuolien alla varjossa.

Ihme kyllä tämä on ensimmäinen päivä, kun ei ole kultu yhtään venäjää. Kuultiin kyllä englantia, saksaa ja ruotsia. Pääsin oikein sanomaan, että "min sevenska är så dålig". Oliko se edes oikein, mutta vaihdoin kyllä heti englantiin. Loppui sanat heti aloituksessa.

Tänään nähtiin ensimmäisen kerran pilviäkin. Aamulla pilveili, mutta kymmenestä eteenpäin paistoi kirkkaalta taivaalta. Pari päivää puhaltanut kova tuuli on laantunut ja meressä pystyi hyvin uimaan. Ranta on uimisen kannalta täydellinen. Ilma n. 30 eikä merivesi taida siitä paljoa jäädä. Viilentää kuitenkin.

Vaikka tämä on bambumaja, niin huolestuneille tiedoksi, että täällä on kyllä western toilet ja suihku. Sängyn ympärillä on moskiittoverkko, eikä ikkunoita ole. Mutta voihan sitä aina pitää ovea auki, että valoa tulee. ja onhan täällä tietysti ihan sähkövalotkin. Mikä ihmeellisintä: täällä on paras nettiyhteys mitä missään (ainakin tällä hetkellä). Huominen vietetään vielä täällä ja lauantaina suuntana Delhi. Ajantaju on täällä kadonnut, ainoastaan nämä siirtymiset pitävät jotain tietoisuutta yllä. Koti-ikävä ei ole vielä vaivannut, mutta Nuppua on ikävä <3

Linja-autossa ompi tunnelmaa :)

 Eilen illalla syötiin Kebabs & Curryes ravintolassa ja tavattiin myös Outi ja Alan - kiitos mukavasta seurasta kaikille. Varmistin, että onhan ruoka "not spicy" mikä siis tarkoittaa suomalaiseen makuun normaalia tulisuutta. Tarjoilija vakuutti, että NO spicy. Jostain syystä alahuulesta lähti kuitenkin tunto kastiketta lusikoidessa ja nenä vuoti. Söin silti.

Aamulla hypättiin henkilökohtaisten oppaidemme Annikan ja Kimmon kanssa paikallisbussiin, jolla matkustimme Mapusan markkinoille. Bussimatka oli todellinen elämys, tahtoo uudestaan!!! Matka maksoi kahdelta n. alle 40 senttiä. Rahastaja oli tietenkin erikseen ja toimi myös sisäänheittäjänä. Auto oli peltiä ulkoa ja peltiä sisältä sekä putki-tekonahkapenkit. Muitta pysäkkejä ei ollut paitsi päätepysäkit, mutta matkan varrelta tuli väkeä milloin mistäkin. Jos autoon tuli äiti lapsineen joku mies nousi heti antamaan paikkansa ja ellei heti huomannut, niin rahastaja näytti käsimerkein, että ylös siitä!

Parasta oli kuitenkin musiikki. Heti bussin liikahdettua laitettiin poppikoneet soimaan ja paikallinen menonisiikki täysille. Siis todellakin täysille. Täällähän on vain ON ja OFF. Tämä oli todellakin ON. Aivan mahtava tunnelma. Suosittelen ehdottomasti, vaikka taidan nyt suositella vähän kaikkea.

Mapusan markkinoilla käyvät paikallisetkin ostoksilla ja hinnat ja osin tavarat ovat sen mukaan. Ostin hiusrenksun, että saan ponnarin (n. 1,5 cm). Oli kyllä pakko ottaa 10, kun vähempää ei myyty. Maksoin 12 senttiä. Käytiin myös A&K:n suosikkibaarissa ottamassa paikallisten kanssa olut ja fantat.

Mapusasta otettiin taksi ja ajettiin Anjunan hippimarkkinoille, jossa Petri aloitti shoppailun. Osti housut ja mainos t-paidan (Kingfisher). Enemmänkin olisi ostanut, mutta kuulemma rajoitin. Ruokaa jouduimme odottamaan tunnin, vaikka ravintolassa ei ollut kuin muutama pöytä, muutama asiakas ja keittiössä kuitenkin neljä kokkia. Mutta hyvää oli, kannatti odottaa.

Tänään on viimeinen iltamme Calangutessa ja viimeinen yhteinen Annikan ja Kimmon kanssa. Vähän on jo haikeutta ilmassa. Huomenna taksi tulee (tai ainakin pitäisi tulla) 8.30 ja lähdemme Cavelossimiin Mobor beachille bambumajaan kahdeksi yöksi. Sielläkin pitäisi olla netti, on tämä ihmeellistä. 1996 rantashackien suurin valtti oli western toilet (eli posliinipytty kaivettuna hiekkaan), nyt se on free WI-FI? Mitähän se kertoo tästä ajasta? Ja meistä?